Mulla on ollut tänään ihan älyhuono päivä. Ensinnäkin, tänään on satanut _koko päivän_ aivan kaatamalla. Turha oli siis ajatellakaan mitään kivoja kampauksia täksi päiväksi. Lisäksi mulla ei todellakaan oo mitään tällaiseen kökkökeliin sopivia kenkiä. Mun mielestä kumisaappaat on siis vihoviimeiset jalkaanlaitettavat. Niinku mun sisko sanoo, ne on ihmisille, jotka katsoo kaupungille lähtiessään ikkunasta ulos, mutta ei peiliin lainkaan. Mulla oli siis tänään jalassa mun kultaiset sandaalit. Tiesin, ettei ne olis parhaimmat, mutta sitä en osannut ennakoida, että mun varpaat tulis näyttämään niissä pian siltä, että olisin nukahtanut kylpyyn pariksi tunniksi. Siis ihan sellaset mummovarpaat, hyi. Tyyli pilalla.
Toiseks, meil oli kinaa Peten kans. Mä en oikein viitsi kertoo miksi, koska suojelen sen anonymiteettii, koska who knows mitä tästä meidän blogista jonain päivänä tulee. Siksi on fiksuu nyt jo miettiä läheisiä, haluaako ne olla julkisuudessa. No kuitenki, tuli vähän paha mieli siitäkin. Tai siis itse asiassa,
a lot. Meillä oli kuitenkin myös yksi päivä taannoin riitaa siitä, kun Pete haukkui meidän blogia. Ihan kuin mulla ei olis tarpeeksi kestämistä siinä, että meitä haukutaan esimerkiksi kaksplussassa ja iltalehden keskusteluissa. En aio antaa kateellisen puheen vaikuttaa kirjoittamiseeni, oon katkerien kielien yläpuolella. Niin muutkin tytöt. No anyway, sillon ku oma rakas sanoi pahasti blogista, niin kyllähän siinä kyynel tuli. Se on jotenkin ihan eri... Onneks on mun tytöt, joiden kanssa ollaan yhessä tässä. Hoes before bros!
Ainoo valopilkku tässä supermasispäivässä oli se, kun oltiin Stellan kanssa jumppatunnilla. Otin kuvan mun jumppatopista. Näettekö miten hikiseksi se on tullut? Oon siis todella rehkinyt ja kaloreita on palanut. Kuitenkaan tämäkään ei mennyt ihan niinkuin olisin toivonut. Mulla ei ollut matkassa yhtään hiuslenkkiä, joten ajattelin ostaa matkalla Siwasta niitä. No, Siwassa ei ollut niitä, WTF. Siwa on kiva my ass. Menin sit jumppaan hiukset auki, voitteko kuvitella. Siellä sitten mun auringonnousun väriset kutrit heiluivat sinne tänne, välillä en nähnyt mitään. Ilman Stellaa olisin siis varmaan purskahtanut kyyneliin tässä kohtaa. Enough is enough. Liikaa vastoinkäymisiä yhdelle tytölle, yhdeksi päiväksi.
Loppuun vielä mun yhden lempiartistin kappale ja musiikkivideo kuvaamaan mun surutunnelmia. Tsekatkaa!
Jippu- Tuonelan koivut
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti