perjantai 13. syyskuuta 2013

Clearing the air

Mä en myöskään jaksa tapella, eli kaikille tiedoksi, että olen hyväksynyt Stellan anteeksipyynnön. Mun horoskooppi on sitäpaitsi vaaka, ja me vaa'at pyritään jatkuvasti tasapainoon ja harmoniaan. Sen takia mä en ole alunperinkään ollut aiheuttamassa mitään kinoja, vaan joudun aina vedetyksi niihin.

Sitten ilmoitusasiaa. Jotkut ehkä voi ihmetellä miksi meidän blogin kuvassa yhden beiben naama on vaihtunut vähän oudoksi. Se kertoo siitä, että Annica on muuttunut inhottavaksi ämmäksi. Se ei enää voi olla Gretchen. Se on enemmänki ku Honey Boo Boon mutsi, hahaha. Kyllä sekin, ettei se halunnut kirjoittaa tätä blogia kertoi sen olevan epävarma sen glamouriudesta ja tyylitajuisuudesta jo alunalkaenkin. Eli siis, läski monsteri kuvassa=Annica.  Sen haluan kyllä sanoo riidasta vielä, että Pete on tosi lupaava räppäri. En tajuu miksi pitää edes sanoa, ettei se kuulosta Cheekiltä. Sellanen kuulostaa kateelliselta. Mut kateus tulee menestyksen kanssa aina käsikädessä, luulis et Stella ja Jasminekin olisi sen jo ymmärtäneet. Petellä on keikka reilun kuukauden kuluttua Turussa yhdessä Baarissa (ja se on vasta alkua). Oon alkanut miettii asuja sinne. Oon hakenut referenssiä muiden rap-tähtien tyttöystävien gaala-asuista ja muista. Aika hankalaa. Kaikki ne on mustia myös ja mä en ole, vaikka voisi mua lattariksi ehkä luulla näin kesän jälkeen. No tässä hiukan joitain kuvia, joista oon koittanut selvittää mikä olisi uskottavaa siinä skenessä.


Vartalonmyötäistä siis ainakin pitäisi olla, mikä asettaa omat vaatimuksensa treenille. Laittakaa vaan kommenttiosioon, jos teille tulee mieleen jotain vinksuja. En haluaisi näyttää sellaselta miesmäiseltä hiphop-tytöltä niinkuin joku Fergie tai Avril Lavigne. Vaan siis just tollaset J.Lo-tyyliset ladyt on esikuvana. Joo, eipä muuta tällä kerralla, Tää oli tällainen pikapostaus taas. Haluaisin vielä huomauttaa, että tuskin kukaan Cheekkiinkään uskoi ennen sen hittibiisejä. Joskus sekin on ollu tuntematon poika Lahdesta, ja se siinä onkin kaikkein makeinta. 
Loveeee, Lottis <3

tiistai 10. syyskuuta 2013

Oh the DRAMA!

Hei kaikki! Olette ehkä huomannu, että meidän blogi on ollut vähän hiljainen ja olen tosi pahoillani, jos kaikki fanit ja lukijat on pettyneitä! Syy tähän on kuitenkin aika vakava.

 Ensinäkin Annica on aiheuttanut riitoja meidän välille. Se ei ole halunnut kirjoittaa tätä ja se vielä kestettiin. Nyt kuitenkin Annica on alkanut haukkua meidän blogia ja hengaa sellaisten ihmisten kanssa, joita me ei ikinä kelpuutettaisi meidän porukkaan. Meitä onneksi ei niin kauheasti haitannut, koska 1) Annica on alkanut lihota tosi paljon 2) se on aina ollut kamala huora. Mulla on myös aika varmaa tietoa siitä, että Annicalla oli joku sukupuolitauti.

"You are not my friend!" 
Annica kuitenkin ehti pilata meidän välejä ennen kuin poistui porukasta. Ensinäkin se kertoi Jasminille, että mä olin sanonut sen chihua rotan näköseksi. Ensinäkin, ei ole totta ja vaikka olisikin, niin ei juoruja kerrota tolleen eteenpäin! Jassu kuitenkin suuttui ja sitten meille tuli riitaa siitä, kuka saa kirjoittaa postauksen Julkkis BB:stä, mitä me kaikki seurataan. Jasmin oli muka varannut, mutta mun mielestä ei voi tolleen vaan varata. Lottis tietysti meni Jasminen puolelle, mutta kerroin sille vähän totuuksia. Jassu nimittäin sanoi, että Peten räppääminen on tosi noloa eikä muistuta yhtään Cheekiä. Mun mielestä toi oli todella törkeästi sanottu, joten kerroin sen tietysti heti Lottikselle ja Lottis sanoi, että mä saan kirjoittaa Julkkis-BB:stä. Ja Jasminen kandeis pyytää anteeksi ennen kuin Petestä tulee Cheek 2, koska muuten sen on turha odottaa kutsua bilettämään julkkisten kanssa. Mä en itse haluaisi, että kukaan jää siitä ulkopuolelle. Vaikka nyt en tiedä haluanko edes itse mihinkään juttuihin mukaan Lottiksen kanssa. Se nimittäin petti mun luottamuksen aika nopeasti. 

Lottis meni kahville Jasminen kanssa ja laittoi kuvia faceen ja Instagramiin. Mun mielestä mulla oli oikeus loukkaantua siitä. Eteenkin, kun se haukkui Jasminea mun kanssa ja sitten se kaveeraa sen kanssa. Eli valitsi sen eikä mua. Ja jos olisi mun kaveri, olisi edes pyytänyt mut mukaan.

"It hurts, i'm wounded and sad.... "

Ikävintä on kuitenkin se, että tällasen epäammattimaisen käytöksen takia blogia ei ole päivitetty pitkään aikaan ja haluan nyt sen takia saada meidän välit kuntoon. Siksi pyydänkin julkisesti anteeksi molemmilta tytöiltä. Ootte ihania ja fabulous enkä mä halua enää tapella!

 Annicalle tämä viesti: YOU CAN'T SIT WITH US! Eli tervemenoa! Sulta en tuu koskaan pyytämään mitään anteeksi!

Mutta please Girlz! GATFL -fanit tarvii meitä ja mä kaipaan tyttöjeniltoja!


Loppuun vielä pieni päivitys muotia:

Nytistä luin, että markkinoilla on naisten älypuhelin. Siitä voi lukea lisää täältä:

http://nyt.fi/20130905-naisten-aelypuhelin-kaunistaa-kaeyttaejaensae/?ref=tf_iNytboksi

Olen aina rakastanut vaaleanpunaista hattaraa. Mannapuuroa, vispipuuroa, ruusuja, huulipunia... Ja nyt olisi ihanan herkkä puhelin kädessä!

Ohut, vaaleanpunainen, ihana!!!

Mutta näihin vaaleanpunaisiin tunnelmiin lopetan.

Tytöt, sovitaan meidän riidat!

XOXO Stella