Näytetään tekstit, joissa on tunniste eleganssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eleganssi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. elokuuta 2013

Always read something that will make you look good if you die in the middle of it!

Löysin hauskan lainauksen, jonka pistin otsikoksi. Se kuvaa ehkä parhaiten kirjaa, jonka äskettäin luin.

Tiedemies ilmestyi viikko sitten kotiin lahjan kanssa. Aina syksyisin mulla tulee hiukan rauhallisempi ja syvällisempi puoli esiin. Kuten jo edellisessä postauksessa sanoin, Amelie on taas herännyt henkiin ja runotyttö elää. Kulta tietysti on vuosien varrella oppinut tuntemaan mun henkisen syklin ja tuli kotiin mulle ostamansa kirjan kanssa.

Voitteko kuvitella mitään ihanampaa kuin istua ihanasti valaistussa lukunurkassa, juoda laadukasta teetä ja hypistellä kaunista uutta kirjaa? No, ehkä kesällä biitsi, bruna ja bileet on in, mutta syksyllä on kehräävä kotikissa, syvällinen Amelie ja ikkunalaudan vieressä lukeva ihastuttava neiti! 

Mun pieni yrttitarha ja uusi kirja! 

Sitten vähän kirjasta. Nimi on Ja virtahevot kiehuivat altaissaan, mutta virtahevoista se ei kerro. Enemmänkin ihmisistä, jotka kiehuvat samalla tavalla elämän suuressa altaassa. Onneksi mun oma altaani on tällä hetkellä sopivan lämpöistä ja täytetty ihanalla kylpyöljyllä. Niin samettista elämä tuntuu olevan. 

William S. Burroughsin ja Jack Kerouacin kirja sijoittuu 1940 -luvulle ja uskoisin, että tästä tehty leffa olisi visuaalinen nautinto! (Vähän niin kuin Kultahatussa lepattavat valkoiset verhot, ah!) . Päähenkilöt kirjottaa vuorotellen juttuja ja juoni on lyhykäisyydessään kertomus siitä, miksi 17 vuotias Phillip tappaa häneen ihastuneen vanhemman miehen. Käydään läpi päiviä ennen tapahtumaa ja tavallaan yritetään selittää miksi tähän päädyttiin. Tarina perustuu tositapahtumaan, mikä on aika jännää.  

Luin kirjan parissa päivässä, koska juoni oli jännittävä ja se oli ihan hyvin kirjoitettu. Kannoin sitä mukanani asunnossa melkein koko ajan. 


Kirja on kaunis jopa sisältä! Ja sopii yhteen herkullisen avokadon kanssa!

Kirjassa on se hyvä puoli, että kansi on tosi kaunis. Mun motto on jo pitkään ollut, että kauneus ja äly mahtuu samaan ruumiiseen. Tämä pätee myös kirjoihin. En halua kotiini rumia esineitä, enkä näe, miksi ruma kirja olisi jotenkin tervetulleempi kuin ruma matto tai rumat verhot. Jos saan ruman kirjan lahjaksi, annan sen seuraavana jouluna eteen päin tai pistän kirpputorille. Tahdon, että kirjahylly inspiroi, kutsuu ja kaunistelee olohuoneessa. En sitä, että se näyttää kirjaston kauhtuneelta paskahyllyköltä. Samasta syystä ostan kallista käsisaippuaa - haluan sen purkin, joka on kaunis! 

Aamulla kirja löytyi puuvillalakanoiden välistä

Luin juuri Trendistä jutun, että arjesta pitää ostata nauttia. Aloitan itse nauttimisen siitä, että ympäröin asunnon täydellisen näteillä esineillä ja koristan itseni parhailla tuotteilla. En ymmärrä miksi kaikki eivät tekisi niin! Turha säästellä paria kymppiä, kun sillä voi ostaa esimerkiksi kaunista saippuaa tai designer servettejä!
Kaunista, kaunista, kaunista! 
Muistakaa lukea, juoda teetä, ottaa pitkiä kylpyjä, istua kullan kanssa ja odottaa ihanaa romanttista syksyä! 

XOXO

Stella (ja Stellan sisäinen Amelie!)

perjantai 9. elokuuta 2013

Flower power is so last season!

Hei kaikki ihanat lukijat! Tuhat on ylitetty ja blogin suosio kasvaa! Haukkumisesta huolimatta meitä rakastetaan ja ihaillaan enemmän kun monia muita näin vähän aikaa bloganneita bloggareita! Ja me rakastetaan kaikkia faneja<3



Te ette ehkä tiedä vielä, mutta täytän kuukauden kuluttua 25. Se ja fakta siitä, että tahdon naimisiin mun beiben kanssa on saanut mut miettimään jotain asioita ja tärkeysjärjestyksiä uudestaan. Mä olen tällä hetkellä töissä ja opiskelen, mutta en koskaan halua olla sellainen nainen, joka jättää oman kodin uran varjoon ja sen takia ajattelin, että nyt on aika alkaa huolehtia puutarhasta. Siis omasta puutarhasta huolehdin kokoajan (eli siis häpykarvotuksesta), mutta parvekelaatikot terassilla on ollut aika tyhjinä jo tosi pitkään. Ja joo. Tiedän, ettei enää oo joku sesonki tai kesäaika kun jotkut no-lifet katsoo kalenterista, että luontoäidille sopii, että kylvetään kukkia, mutta halusin silti laittaa ekan ruukkukasvin kasvamaan. Ja mulle tulee tänään vieraita, niin ei mua ole aikaisemmin kiinnostanut miltä mun terrace näyttää.

Ostin yhden tollasen ihanan vaaleanpunaisen ison jutun, mutta en muista sen nimeä enää. Sitten piti ostaa multaa ja pienin oli sitten tietenkin joku fucking 5 kilonen säkki. Tosi karseeta oli kantaa sitä autoon ja raahata sisälle kotiin. Kuka edes tarvitsee noin paljon multaa? No anyways sitten aloin istuttaa sitä kukkaa ja se oli ihan kamalaa. Mun kynsi katkesi, sitä multaa meni kaikkialle ja mun Tommy Hilfigerin farkkuihin tuli tahroja. Onneksi ei ollut mitään parempaa päällä, mutta silti harmitti. Joku sano, että tää olis terapeuttista, mutta mitä hyötyä siitä on, että mua vituttaa ja ärsyttää toi likanen rehu? Tiedän ihmisiä, joilla menee tunteja viikossa siihen, että piha näyttää hyvältä ja sitten ne ite näyttää ihan paskalta. Ihan uskomatonta ajan hukkaamista. Mä mielummin otan jonkun ihanan kasvohoidon tai jotain ja olen sitten itse se kaunistus! Myös Tiedemies sanoi, että katselee mielummin mua kun jotain kukkia. Se tietää aina just oikeat sanat, mutta onkin insinööri eli tosi fiksu. Jos joskus saadaan iso piha, mä hankin puutarhurin tekemään paskahommat.



No sitten mun kynnet tuli ihan kamaliksi. Kuvassa miltä ne näytti, ihan hirveetä! Toi pyyhe on matkamuisto, kansainvälisiltä vesiltä. Matkustetaan tosi paljon ja toi ei ollut mikään halpa turistipyyhe, vaan sellasesta luksuspaikasta ostettu eikä todellakaan mikään halpa.



En sitten tietenkään ihan heti voi mennä johonkin manikyyriin, koska nyt on viikonloppukin tulossa, mutta onneksi tykkään itse lakata kynsiä ja laitoinkin ihanaa heleää pinkkiä (Mavalan Toulousea!). Sitten otin hiukan valkkaria ja skåål teille ihanille lukijoille ja hyvää viikonloppua!



With Love<3
Stella